Olen syntynyt 80-luvun loppupuolella ja silloin sairauksista tiedettiin paljon vähemmän. Myöskään lääkitykset eivät olleet tarpeeksi kehittyneitä. Hyvin aikaisessa vaiheessa ihoni alkoi näyttää merkkejä sairaudesta. Se hilseili ja kutisi aivan mahdottomasti ja varsinkin talvella olin laikukas ja valkoinen kaikesta hilseestä. Siihen aikaan lääkärit vain sanoivat, että kärsin atooppisesta ihottumasta ja perusihovoide riittäisi. Kesäisin rusketuin helposti ja ihoni voi erinomaisesti, vaikka kuivui silloinkin helposti.

Vasta teini-iässä oireet alkoivat mennä niin pahoiksi, että oli haettava ihotautilääkärin apua. Kasvoissa oli punaisia kutiavia läikkiä ja silmäluomet turposivat helposti. Kyynärpäihin alkoi muodostua paksua valkoista kutiavaa nahkaa. Sain vihdoinkin diagnoosin ihopsorille. Kokeilin vaikka millaisia rasvoja ja mikään ei oikein auttanut. Vasta lukiossa sain kokeiltavaksi Daivopet-nimistä voidetta ja sillä sain ihon paranemaan.

Ihopsoriasis pysyi loistavasti aisoissa voiteen kanssa ja kun tajusin siirtyä kotivärjäyksistä kampaamoihin, sain myös päänahkani parempaan kuntoon. Missään vaiheessa emme saaneet kunnon opastusta sairauden kanssa. Vuosien ajan se oli riesana ja esteettisenä ongelmana. Teinitytön pahin riesa ja aina oli selittelemistä, miksi uimahallissa käynti oli kiellettyä. Voin vain kuvitella kuinka monelle nykyteinille tilanne olisi ollut sietämätön. Se oli noloa ja kauheaa ja sai häpeillä omaa kehoaan. Nykyään sairauksia ymmärretään paremmin, mutta myös kiusaaminen on laajempaa sosiaalisen median takia.